Ensimmäinen Chelsea-otteluni

Olen ollut suuri jalkapallon ystävä ja Chelsean fani jo pitkään, joka oli yksi tärkeimmistä syistä miksi valitsin vaihto-opiskelu kohteekseni Lontoon. Yksi unelmistani on ollut päästä katsomaan Chelsean ottelua livenä Stamford Bridgen stadionille.

Ensimmäisenä päivänä kun saavuin asunnolleni oli mukava huomata, että yksi kämppäkavereistani, norjalainen Rikard, oli myös suuri Chelsean fani. Tapasin hänen lisäkseen pian myös toisen Chelsean fanin, amerikkalaisen Tristanin. Rikard onnistui saaman meidän porukallemme liput Englannin liigacupin matsiin Chelsea – Grimsby Town FC, joka pelattiin keskiviikkona 25. syyskuuta. Meidän kolmen lisäksi peliin mukaan lähtivät amerikkalainen Hampton, ruotsalainen Simon sekä Andreas, Rikardin kaveri Norjasta. Hampton ja Simon eivät olleet varsinaisesti Chelsea-faneja – ainakaan vielä – mutta olivat innokkaita lähtemään katsomaan peliä. Andreas on Liverpoolin fani, mutta lähtee aina mielellään katsomaan peliä kuin peliä.

Liput olivat matkalla ja nyt ei auttanut kuin odottaa. Kaikki olivat innoissaan tulevasta pelistä, ja se oli itselleni ja monelle muullekin meistä ensimmäinen Chelsean ottelu livenä. Innostuksesta huolimatta hiukan huolestutti ehtivätkö liput ajoissa perille, koska ne tilattiin sunnuntaina ja peli oli keskiviikkona. Tiistai koitti, mutta lippuja ei vielä näkynyt. Kaikki alkoivat hieman hermostua. Keskiviikkoaamuna onneksi postilaatikossa odotti sininen kirjekuori Chelsean logolla, liput saapuivat juuri ajallaan!

Peli oli keskiviikkoiltana kello 19:45. Kaikilla meillä oli koulua sinä päivänä viiteen asti. Koulun jälkeen hyppäsimme bussiin ja suuntasimme kämpille. Nopean vaatteiden vaihdon jälkeen tapasimme asuntomme keittiössä ja korkkasimme muutamat oluet. Rikard soitti ja opetti kaikille Chelsean kannatuslauluja, jonka jälkeen matka kohti Stamford Bridgen stadionia alkoi. Kävelimme ensiksi lähimmälle juna-asemalle, josta matkasimme ensiksi junalla Wimbledoniin, jossa vaihdoimme metroon ja suuntasimme kohti Fulhamia. Emme saaneet koko porukalle vierekkäisiä paikkoja. Paikat olivat neljä vierekkäin ja toiset kaksi vierekkäistä hieman sivummalla, joten Rikard joka oli liput hankkinut valitsi itse paikkansa, jonka jälkeen arvoimme muiden paikat metromatkan aikana.

Metrossa oli myös paljon muitakin Chelsean faneja. Mitä lähemmäs päätepysäkkiä tulimme, sitä enemmän tunnelma alkoi kohota. Yhtäkkiä kuitenkin metro pysähtyi, ja olimme jo hiukan myöhässä aikataulusta muutenkin, joten kaikki alkoivat hieman hermostua. Aikaa kului eikä metro vieläkään liikkunut. Onneksi hetken kuluttua kuulimme pelastavan äänen, että matkamme jatkuu. Saavuimme Fulhamin asemalle 19:25, vain 20 minuuttia ennen pelin alkua. Yritimme päästä perille niin nopeasti kuin mahdollista. Halusin ostaa ennen peliä itselleni huivin ja Hudson-Odoin pelipaidan, mutta se oli nyt unohdettava, ja tärkeintä oli vain päästä perille ajoissa. Tuhannet muutkin ihmiset olivat matkalla samaan suuntaan, kohti Stamford Bridgeä. Nyt aloin tuntea sen tunnelman ja intohimon jalkapalloa kohti ympärilläni. Tuhannet ihmiset pukeutuneena sinisiin huiveihin ja paitoihin, kaikkia yhdistää yksi asia, Chelsea.

Tulen pienestä n. 3000 ihmisen kunnasta, jossa jalkapallo ei ole kovinkaan suurta, varsinkaan englantilaisen jalkapallon seuraaminen. Yleensä pelit katsotaan yksin tai muutaman hyvän kaverin kanssa kotona, joten nyt ensimmäistä kertaa tunsin tuhansien ihmisten voiman ympärilläni, jotka kaikki kannustivat samaa joukkuetta kuin minä.

Vihdoin saavuimme Stamford Bridgelle, ja näin stadionin ensimmäistä kertaa omin silmin. Yksi suuri unelma oli toteutunut, ja pääsin vihdoin katsomaan peliä omalla kotistadionilla.

Aikaa pelin alkamiseen oli enää noin kymmenen minuuttia ja yritimme etsiä lyhyintä jonoa, mutta kaikki vaikuttivat yhtä pitkiltä. Syöksyimme lähimpään jonoon minkä löysimme ja toivoimme pääsevän sisään ajoissa. Vihdoin pääsimme sisään ja löysimme paikoillemme juuri minuutilleen ajallaan, ja ehdimme näkemään aloituspotkun.

Paikat olivat Chelsean kannatuskatsomossa, aivan maalin takana johon Chelsea hyökkäsi ensimmäisellä puoliskolla. Ne olivat parhaat paikat mitä olisin voinut toivoa! Kaikki seisoivat, hurrasivat ja lauloivat kannatuslauluja, joten liityimme mukaan.

”Carefree, Wherever we may be, We are the famous CFC” lauloimme ja taputimme.

Jo ensimmäisellä puoliajalla Chelsea pääsi johtoon 3-1. Maalintekijöinä olivat Ross Barkley, Michy Batshuayi ja vielä juuri ennen ensimmäisen puoliskon loppua Chelsea sai rangaistuspotkun, josta Pedro laukoi kylmän viileänä rennosti sisään. Matt Green sai tehtyä Grimsbyn ainoan maalin ensimmäiselle puoliskolle.

Toinen puolisko oli entistäkin vilkkaampi, Chelsea takoi lukemat 7-1 tauluun, huikeat neljä maalia lisää! Ensimmäisen maalin teki puolustaja Kurt Zouma, toisena maalin teossa onnistui näytön paikkaan päässyt Chelsean oman akatemian kasvatti, vain 19-vuotias Reece James. Pelin ollessa 86. minuutilla Michy Batshuayi onnistui toistamiseen. Vielä lisäajan viimeisillä minuuteilla, oma tämänhetkinen Chelsean lempipelaajani, myös Chelsean oman akatemian kasvatti, 18-vuotias Callum Hudson-Odoi onnistui maalinteossa viiden kuukauden pituisen loukkaantumisen jälkeen ensimmäisessä edustusottelussaan. Tämä kruunasi ottelun!

Fanit seisoivat ja kannustivat joukkuetta koko pelin ajan. Brittiläinen jalkapallokulttuuri on todella kiihkeää ja intohimoista, se on faneille melkein kuin uskonto. Joukkue, jota kannatat, on yksi suuri perhe. Lainaten Chelsean kannatuslaulun sanoja ”Carefree, Wherever we may be, We are the famous CFC”, missä ikinä maailmalla olemmekaan, toinen Chelsean kannattaja on ystävä ja perhettä.

“Blue is the colour, football is the game, we’re all together, and winning is our aim, so cheer us on through the sun and rain Cos Chelsea, Chelsea is our name”.

Näistä huomaa kuinka yhtenäistä kannatus on. Jalkapallo ei ole vain peli, se on elämäntyyli.

Pelin jälkeen meillä oli vihdoin aikaa käydä tarkistamassa, oliko Chelsea Megastore vielä auki, ja minun onnekseni se oli. Pääsin ostamaan haluamani huivin, ja pelin kruunavan maalin tehneen Hudson-Odoin paidan. Mietin kauan, että ostaisinko valkoisen vieraspaidan vai mustan kolmannen paidan. Seison siinä mietiskellen, kunnes yhtäkkiä tunsin jonkun nykivän minua paidasta. Katsoin alas ja näin pienen pojan pyörätuolissa, joka kysyi minulta, että mitä minä teen. Vastasin hänelle, etten osaa päättää kumman värisen paidan ostaisin. Hän katsoi minua hetken ja vastasi ”musta sopisi sinulle paremmin”. Hieman naurahdin, kiitin poikaa vinkistä ja nappasin mustan paidan matkaani.

Koska ottelu oli minun ensimmäiseni, suurin osa ajasta meni videoiden ja kuvien ottamiseen, ja vain siihen ajatukseen tottumiseen, että olin vihdoin siellä. En malta odottaa seuraavaa peliä, kun saan vain keskittyä kannatuslaulujen laulamiseen ja pelistä nauttimiseen.

Tämä oli minun kokemukseni ensimmäisestä Chelsea-ottelustani, mutta ei todellakaan viimeisestä!

Yhteistyössä

Ihanaa olla osakolainen!