Hae OSAKOn hallitukseen loppuvuodeksi 2020

Haluatko olla mukana tekemässä opiskelijaelämästä parempaa? Tahdotko oppia hyödyllisiä taitoja ja tutustua uusiin tyyppeihin? Oletko sinä OSAKOn uusi hallituksen jäsen?

OSAKOn edustajisto on kokouksessaan 5. toukokuuta myöntänyt eron hallituksen puheenjohtaja Anni Pirttimaalle. OSAKOn sääntöjen mukaan edustajiston vapauttaessa asettamansa toimielimen puheenjohtajan tehtävästään kesken toimikauden, vapautuu samalla koko toimielin tehtävästään ja tilalle valitaan uusi toimielin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Opiskelijakunnan hallitukseen valitaan uudet toimijat loppuvuodeksi 2020 edustajiston kokouksessa toukokuussa. Haussa on innokkaita ja aktiivisia hallituslaisia, jotka ovat valmiita kehittämään OSAKOn toimintaa erityisesti muuttuvassa tilanteessa ja samalla kehittymään itse vaikuttamistyön ja tapahtumajärjestämisen osaajiksi!

OSAKOn hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, 1-2 varapuheenjohtajaa ja neljästä kuuteen jäsentä. Heidän tehtävänään on opiskelijakunnan toiminnan toteuttaminen käytännön tasolla arjessa, kuten esimerkiksi tapahtumien järjestäminen, tuutoritoiminnan järjestäminen sekä kulttuuritoiminnan koordinointi Oamkin vaihto-opiskelijoille. Lisäksi hallitus edustaa Oamkin opiskelijoita viikoittain monissa eri työryhmissä.

Hallitukselle maksetaan palkkiota kesä- ja heinäkuuta lukuun ottamatta ympäri vuoden. Palkkio vastaa noin opintotuen ja yleisen asumistuen suuruista summaa kuukausittain. Vaikka OSAKOn hallitus onkin työhallitus, hallitustyön ohessa ehtii myös opiskella. Opintojen, mahdollisen työn ja hallitustoiminnan yhteensovittaminen vaatii kuitenkin hyvää ajankäytönhallintaa. Hallituksen lisäksi päivittäistä toimintaa pyörittää opiskelijakunnan työntekijät.

Hallitus määrittelee itse omat vastuualueensa hallituksen järjestäytymiskokouksessa. Tämän vuoksi esimerkiksi nykyiset vastuualueet eivät ole pysyviä, vaan jokainen hallituksen jäsen saa muodostaa itselleen mieluisen kokonaisuuden yhteisesti sopimalla. Voit katsoa hallituksen yhteystiedoista, miten vastuualueet ovat edellisen hallituksen osalta jakautuneet.

Uuden hallituksen perehdyttäminen tapahtuu toukokuun aikana.

Vapaamuotoiset hakemukset tulee lähettää sähköpostitse keskiviikkoon 13.5. klo 23.59 mennessä osoitteeseen osako@osakoweb.fi.

Jos sinulla on kysymyksiä hallitustoiminnasta tai hausta, ota rohkeasti yhteyttä OSAKOn porukkaan.

Yhteistyössä

Ihanaa olla osakolainen!