Muutoksen vuosi otti varaslähdön – poikkeustilanne pakotti uudistumaan

Jo vuoden alussa tiedettiin, että 2020 toisi mukanaan isoja muutoksia OSAKOn toimintaan. Kukaan ei kuitenkaan osannut silloin edes aavistaa, kuinka erikoiset ajat olisivat edessä.

kuvituskuva

Alusta alkaen oli selvää, että vuoden 2020 hallituksen tehtävä oli luoda jotain uutta. Linnanmaalle muutto olisi myös OSAKOn toiminnan kannalta käänteentekevä. Uudet tilat toisivat uudet toimintatavat ja nämä tulisi juurruttaa osaksi koko opiskelijakunnan toimintaa. Linnanmaan yhteiskampuksella OSAKO jakaa tilat muiden kampuksella toimivien Oamkin opiskelijajärjestöjen kanssa. Arjen käytäntöjen suunnittelu, esimerkiksi opiskelijakorttien jakamisen ja muiden palveluiden toteuttamisen osalta, tulee tehdä tämä huomioon ottaen.

Yllättäen uusia toimintatapoja piti alkaa kehittää jo kauan ennen kuin muutto Linnanmaan yhteiskampukselle tapahtuu. Kun opiskelijakunta siirtyi kokonaan työskentelemään etänä, oli ehdottoman tärkeää, että toiminta pysyy aktiivisena myös poikkeustilanteessa. Aikaa erilliselle perehdytysjaksolle ei ollut, vaan opetella piti työskentelyn ohessa. Epätoivon hetkiä varmasti tuli, kun joku alusta ei suostunutkaan yhteistyöhön toivotulla tavalla, mutta silmämme avautuivat sille, että myös etätyöskentely voi olla tehokasta.

Suurin saamamme oppi on mielestäni se, että etätyöskentelyvälineitä voisi ottaa vahvemmin osaksi toimintaa myös normaaliaikana. Etätyöskentelyä varten kehitetyt työympäristöt ja työkalut ovat tulleet todella tutuiksi ja niiden mahdollisuudet ovat auenneet myös meille. Koen, että tässä tilanteessa ei ole enää järkeä palata suoraa vanhoihin tapoihin.

Mielestäni tulevaisuudessa on tärkeää, että esimerkiksi kaikkiin kokouksiin ja palavereihin osallistuminen on mahdollista myös etänä. Vaikka yhdessä työskentely onkin usein antoisampaa kasvotusten, ei etänä osallistuminen saisi olla pois suljettu vaihtoehto.

Etänä työskentely vaatii kuitenkin samanlaista sitoutumista kuin perinteinen toimistolla työskentely. Onhan se rennompaa, kun voi avata koneen kotisohvalta käsin ja osallistua palavereihin mukavissa kotivaatteissa tyynyjen ja vilttien kätköissä. Oikeasti tilanteessa läsnä oleminen on tärkeintä myös etäyhteyksien kautta toimiessa. Etätyöskentelyssä vaaditaan entistä tarkempaa työnseurantaa sekä hyvää kommunikointia, jolloin tilannekatsauspalavereiden, kuten viikkopalavereiden merkitys korostuu.

Isoja muutoksia on siis tulossa monesta syystä, joten nyt on aika uudistaa opiskelijakunnan toimintatavat. Sinä voit tulla vaikuttamaan siihen, miten OSAKOn hallituksessa toimitaan tulevaisuudessa. Hae mukaan nyt!  

Sami Luukela
OSAKOn hallituksen varapuheenjohtaja

Yhteistyössä

Ihanaa olla osakolainen!