Koulutukset
Koulutuksen kehittäminen
Opiskelijakunta OSAKOn yksi tehtävistä on koulutukseen liittyvä edunvalvonta, koulutuksen kehittäminen sekä opiskelijatuutoritoiminnan järjestäminen. Opiskelijakunta nimeää koulutusohjelmatiimeihin opiskelijaedustajat sekä koordinoi, kouluttaa ja tukee heitä. Oulun seudun ammattikorkeakoulussa opiskelijatuutoritoiminnan järjestäminen on opiskelijakunnan vastuulla. Siihen kuuluu mm. kouluttaminen sekä toiminnan koordinointi. Opiskelijakunnan hallitukseen voi ja kannattaa olla yhteydessä mikäli mielessä on koulutukseen liittyviä epäkohtia tai kehityskohteita.
OSAKO järjestää vuosittain useita koulutuksia ja tapaamisia Oamkin opiskelijayhdistyksille. Aiheita ovat yhdistystoiminnan perustaidot kuten yhdistyslaki, taloudenpito ja tiedottaminen sekä tietysti opiskelija- ja koulutuspolitiikka. Tapaamisissa suunnitellaan yhteisiä tapahtumia, vaihdetaan kuulumisia ja annetaan vertaistukea järjestöjaksamiseen.
Koulutukset 2012
Menneiden koulutuksien esitykset löytyvät Materiaalipankista alavalikosta Järjestötoiminta.
Seuraava koulutus:
Vuoden ensimmäinen koulutus järjestetään helmikuussa 2012. Tarkempi aika ja aihe ilmoitetaan myöhemmin.
Menneet koulutukset:
8.11.2011 Perehdytys ja perinteensiirto27.9.2011 Jäsenrekrytointi ja -aktivointi, opiskelijakorttiasiat
28.3.2011 Tapahtumien järjestäminen
22.2.2011 Vaikuttaminen ja yhdistyksen talous
9.2.2011 Yhdistyslaki ja kokoustekniikka
Mitä, missä, milloin?
Koulutuksien ajoista ja paikoista ilmoitetaan tällä sivulla. Lisätoiveita järjestettävistä koulutuksista voi ilmoitella OSAKOn koulutussihteerille. Osallistuminen kolmeen OSAKOn koulutukseen takaa pisteet järjestötoiminta-opintojaksolta. Koulutusalajärjestötapaamisia järjestetään pyydettäessä.
